Henkihieverissä

Heippa taas pitkästä aikaa. Ei ole tullut kirjoiteltua liiemmin, koska olin tosiaan viime viikon ihan sängyn pohjalla suurimman osan ajasta. Hyvin hyvin harvoin oon kipeänä, mutta nähtävästi en ole supernainen sitten kuitenkaan, koska tällä kertaa lähti kyllä jalat alta ihan tehokkaasti.


Barcelonan jälkeen olin pari päivää kotona ennen kuin lähdimme saksalaisen ystäväni kanssa viikonlopuksi Avignioniin. Avignon on pienen pieni kylä pahanen parin tunnin päässä Lyonista, juuri sopiva vkl kohde. Yövyimme couchsurfing- sivuston kautta tutustumamme ranskalaisen miekkosen luona, ja voi että oli kivaa! Mun eka couchsurfing-kokemus, ja ei kyllä jää viimeiseksi. Aivan kuin olisimme tunteneet aina, miekkonen kokkasi meille, kertoili ranskalaisista viineistä ja muutenkin juteltiin kuin vanhat tutut. Miekkonen lähti seuraavana päivänä töihin ja jätti meille vain kämppänsä avaimet ja toivotti hauskaa päivää :D Aivan järjettömän hyvä tapa yöpyä ilmaiseksi jonkun luona samalla, kun saat uusia kavereita. Saksalainen ystäväni sekä tämä miekkonen molemmat ovat yöpyneet ties missä ympäri maailmaa ja heillä oli vain hyviä kokemuksia takataskussa. No Avignon oli söpö pieni paikkakunta, kiertelimme päivän siellä ja tutustuimme mm. Palais des Papes-linnaan, jonne paavit siirrettiin joksikin aikaa pakoon vallanhimoisia kuninkaita.




Reissun jälkeen minulla oli vain muutama päivä aikaa saada ranskankielinen oikeusesseeni valmiiksi, joten panostin täysillä siihen. Näin jälkikäteen tajusin, että päätäni särki jo monta päivää ennen esseen palautusta, mutta jotenkin en ajatellut tulevani kipeäksi, stressiähän se vaan on. Yleensä olen liian kiireinen tullakseni kipeäksi, mutta nähtävästi kroppani on tajunnut minun vain lomailevan täällä. Perjantaina palautin esseen, illalla kävin kaverin luona ja sitten se iski.


Tajuton kuume, ihan kuin Katy Perryn laulusta: ”its hot and its cold, its yes and its no”, päänsärky voimistui jonnekin richterin asteikoille ja tietysti kurkkukipu liittyä bailuihin. Joka kerta kun yskin keuhkojani pihalle halusi osa takaraivostani jättää pääni, tai ainakin siltä se tuntui. Se oli sitten sellainen viikonloppu. Paljoa en muista, muuten kuin että huuruissa olen ollut. Kämppikseni kokkasivat sienirisottoa, joka olisi varmasti ollut äärimmäisen hyvää, jos 1) olisin ollut yhtään nälkäinen 2) olisin pystynyt nielemään mitään 3) jos muistaisin että olen kuitenkin illallispöytään asti raahautunut. Maanantaina hain lisää lääkkeitä apteekista ja ajattelin että kyllä tämä nyt tästä, kouluun en kuitenkaan jaksanut vielä raahautua. Kummasti pari päivää syömättä ja jatkuva urheilua mustuttava yskiminen vie voimat, öisin en voinut myöskään nukkua, koska joka kerta saatuani pääni tyynyyn meinasin armottomasti tukehtua.

Tiistaina päätin urhoollisesti lähteä jo kouluun, eihän sitä kukaan jaksa olla kotona koko ajan. Huomasin matkalla, etten voi kunnolla hengittää ja hengästyin jo pelkästä normaalista kävelystä aivan vietävästi. Metron ja koulun rappuset meinasivat viedä hengen. Henki loppui ja jäätävä yskimiskohtaus iski joka kerta, kun yritin liikkua mihinkään. En voinut myöskään puhua, sillä sekin sai minut hyvin nopeasti järjettömän hengästyneeksi. Vedin vain urhoollisesti strepsils-tepsiisejä kaksin käsin, että selvisin päivästä. Asumme 6 kerroksessa ilman hissiä, joten kotiin palatessa jouduin istumaan rappukäytävässä kerrosten välissä ja nousemiseen meni melkein puolituntia. Tajusin vihdoin itsekin, ettei nyt olla enää ihan normaaleissa flunssan sfääreissä ja päätin vihdoin tilata lääkäriajan. Keskiviikolle ei ollut enää aikoja, joten torstaina vasta pääsin lääkärin pakeille. Hän oli suorastaan kauhistunut tilastani ja ihmetteli moneen kertaan miten en ollut tullut aikaisemmin ja olin myös koulussa ollut, vaikka puhuminen ilman yskänkohtauksia oli hyvin kyseenalaista. No me viikingit ei luovuteta niin helpolla katos. Joskin tässä kohtaa kyllä myönnän oman typeryyteni ja itse tuhoisuuteni. Sain lääkäriltä pienoisen saarnan, kuinka olin hyvää matkaa aiheuttamassa itselleni elinikäisen astman. Kurkku ja keuhkot osittain tulehtuneet/ infektoituneet, joten ei ihme ettei henki kulje. Sain antibiootit, kortisoni kuurin, jotain lääkesiirappia, nenäsumutteen, kipulääkkeitä ja kuumelääkettä. Aikamoiset dropit sanoisinko. Ainakin viikon urheilukielto, sillä keuhkoni ovat kuulemma urheilleet riittävästi viime aikoina. Mukava lääkäri kyllä oli, sellanen vanhempi nainen, joka yritti kovasti puhua englantia ja ranskaa sekaisin. Tosin kun sanoi toistuvasti Breath- sanan sijasta Breast, oli kyllä siinä naurussa pidättelemistä. Voi Tissit ja Hengitys. En tietenkään voinut edes nauraa, koska olisin tukehtunut, joten tahdonvoimaa kyllä mitattiin siinä.



Lääkkeet alkoivat auttaa välittömästi ja jo ensimmäisenä yönä pystyin taas nukkumaan suhteellisen normaalisti. Tietysti parantumista edesauttoi viikonlopuksi suunnittelemamme matka Marseillesiin, jota en aikonut jättää välistä mistään hinnasta. Tosin villistä bailumatkasta tuli kyllä enemmän sellanen mummojen bingoseuramatka, koska kävelin niin hitaasti ja perjantaina en vielä voinut edes kävellä ja puhua samaan aikaan, saatikka kiivetä yhdellä kertaa ylimpään kerrokseen. Siellä sitten nojailin ja hengittelin rappukäytävässä, kadulla, turistinähtävyyksissä ja ties missä.

Olimme itse asiassa jälleen samaisen couchsurfing- tyypin luona, koska hänellä oli joku työprojekti vielä menoillaan Marseillesissa vaikka asuukin Avignionissa pääsääntöisesti. Loppujen lopuksi oli kuitenkin äärimmäisen mukava vkl ja lääkkeet auttoivat joka päivä enemmän ja lopulta en edes jäänyt enää jälkeen hengittelemään. Baarissakin kävimme, joskin yleensä ei minua saa tanssilattialta pois koko iltana, mutta nyt parin biisin jälkeen oli aina pakollinen vesi + istumistauko. Ihanasti saksalainen ystäväni ja couchsurfing- tyyppi huolehtivat koko ajan, että varmasti olen kunnossa enkä luuhistu mihinkään nurkkaan. Niin se vanhuus iskee salakavalasti. Kohta rollaattorilla pistelen menemään pitkin Ranskan katuja.

Loppujen lopuksi näimme kaikki ”pakolliset” nähtävyydet ja paljon muutakin. Aivan ihana pieni lomanen kamalan viikon jälkeen, pakko sanoa että aurinko ja lämpö ei oo kyllä koskaan pahasta. Siinä pieni päivitys viimeaikaisista tapahtumista, nyt taidan olla pari viikkoa ihan Lyonissa tai ainakaan juuri tänään en vielä tiedä että olisin jonnekin lähdössä, mutta eihän sitä koskaan tiedä :p Matkailuun jää niin hyvin koukkuun ja tietysti siihen että voin taas hengittää!