Aloitan vaikka viime päivien suurimmasta pohdinnasta ja päätöksestä. Sain tietää tulleeni valituksi myös New Yorkiin YK-edustustoon harjoittelijaksi, joten edessä oli suuri punninta Pariisin ja Nykin välillä. En ikinä uskonut tulevani valituksi kumpaankaan, joten en ollut pohtinut tätä vaihtoehtoa etukäteen ollenkaan. Kaksi huippupaikkaa tarjolla, joten ei voinut enää valita toista toisen yli minkään heppoisen perusteella. Useimmat ystävistäni innostuivat äärimmäisen paljon Nykistä ”sinne, sinne, niin siistiä!”. Itsehän olen tosiaan asunut sekä Pariisissa että New Yorkissa, joten paikkaa en myöskään pelkän kaupungin perusteella voinut valita, piti pohtia enemmän harjoittelun sisältöä sekä mahdollisia tulevaisuuden näkymiä joita harkkapaikan ansiosta voisi avautua. Sanotaanko, että viime päivät ovat menneet täysin tämän pohdinnan ympärillä. Ei ole myöskään ensimmäinen kerta, kun olin Pariisi-New York valinnan edessä. Viisi vuotta sitten minun piti valita muutanko Pariisista New Yorkiin au pair perheeni mukana vai jäänkö Pariisiin johonkin toiseen perheeseen. Aikamoinen sattuma joutua pohtimaan ihan samaa ajatusta uudelleen näiden kahden välillä. Viimeksi valitsin New Yorkin, tällä kertaa tulin lopulta kuitenkin siihen tulokseen, että nyt on Pariisin vuoro. Ei ollut helppo valinta, ja monet saattavat pitää minua tollona kun en lähtenyt valloittamaan Iso Omenaa uudelleen. Tällä hetkellä minusta kuitenkin tuntuu, että tein oikean valinnan. Kuinka höperöltä kuulostaakaan, mutta jokin siinä Pariisissa vetää minua nyt puoleensa. Ehkä se elämäni Jean-Pierre on ootellu siellä mua nyt 5 vuotta sillä aikaa, kun otin vähän vauhtia Atlantin tolta puolen, who knows :D
Tänään on tosiaan ystävänpäivä, jeejee, täynnä pinkkiä ja purppuraa. No ei ehkä ihan :D Ihan normipäivä muuten mitä nyt pakkailen reppua Barcelonan lomaa varten. Lähdetään yöbussilla mun muutaman kaverin kanssa jokuseksi päiväksi Espanjan auringon alle, tai no toivon että siellä paistaa aurinko vaikka ei nyt ihan biitsikelit vielä olekaan. Kyllähän tässä nyt lomaa jo ehtikin kaivata, 1,5kk ollu täällä, niin on rankkaa ollut, esimerkiksi kokonaiset 6h oli koulua tällä viikolla :D Vaihdoin vielä yhden kurssin helpompaan. Näin nimittäin valitsemani kansainvälisen turvallisuus-kurssin aikataulun sekä aihe-alueet jolloin päätin, etten muuten kyllä tule tuota kahlaamaan läpi ranskaksi. Lisäksi olisi pitänyt pitää esitelmä ranskaksi, jostain kv-turvallisuuden tapahtumasta koko luokalle. Hmm, mietin sitä tragikoomista tilannetta; minä höpisemässä siellä ranskaksi jostain Itä-Ukrainan tilanteesta 30-40 oppilaan edessä, jonka jälkeen kun/jos he haluaisivat kysyä jotain tai keskustella aiheesta, en tajuaisi heidän kysymyksiään. Ja voin vakuuttaa etten tajuaisi, koska teen jo nyt saman porukan kanssa yhtä kurssia ja oppilaiden kommentit menevät totaalisesti ohi edelleen. Ei saisi yleistää, mutta afrikkalaista alkuperää olevien ranska on hieman vielä turhan hankalaa mulle. Päätin sitten tehdä kurssin Eurooppalaiset instituutiot, ja voi sitä ihanaa tunnetta, kun tajusin melkein kaiken! En oo turhaan opiskellut Eurooppaoikeutta näinkin montaa vuotta :D Ihan ranskan oppimisen kannalta on selvästi parempi valita helpompia kursseja, jotta tajuaa edes mistä puhutaan, tän kun olisin vaan tajunnu heti alkuunsa olisin ehkä valinnut vähän eri kursseja ylipäätään. Kotona valitsen kurssit niiden kiinnostavuuden ja hyödylliseen mukaan, täällä parempi valita sen mukaan mistä voi mahdollisesti edes ymmärtää jotain. Parempi jättää rima suht alhaalle ettei mene totaalisesti motivaatio, kun ei tajua mitään mistä puhutaan.
Mitäs muuta tässä olenkaan viime aikoina puuhaillut, tuppaa ihan jo unohtumaan. Ulkona toki olen käynyt; yhdet synttärikekkerit, yhdet illanistujaiset ja tapasin paikallisen ELSA ryhmän myös. Se ilta meni hienosti kokonaan ranskaksi mistä olen erityisen ylpeä :) Toisinaan tosin ihan kuin olisin tennisottelua seurannut, niin nopeasti puhuivat toisilleen ja kahvilassa oli melkoinen melu ja musiikki kovalla, joten menihän siitä jotain aina ohi myös. Olivat kuitenkin sen verran vieraanvaraisia, että toistivat joitain pääkohtia hieman hitaammin, kun huomasivat etten ymmärtänyt jotain. Olivat myös hämmästyneitä, kuinka pystyin seuraamaan ja osallistumaan ylipäätään ranskaksi, he kun suurimmalta osin osasivat vain ranskaa ja kuulemma jopa englanti tuottaa ongelmia. Mutta mukavaa oli kuitenkin, ja varmasti heidät tapaan uudestaan myös jossain vaiheessa. Ehkä yhteisenä nimittäjänä näissä kaikissa bailuissa on ollut kuitenkin se, että olen tuntenut itseni hieman vanhaksi. Tosin se on kyllä ollut vaan mun puolelta, sillä sekä illanistujaisissa, baarissa että ELSA Lyonin tapaamisessa tuli puhetta iästäni ja pyysin heitä arvaamaan ikäni. Keskivertoarvaus oli 22-vuotta, ja kukaan ei arvannut lähellekään 25, jonka rajapyykin tulen tosiaan tänä vuonna saavuttamaan. Nuorempana minut arvioitiin aina nuorimmaksi ja silloin se harmitti, mutta nyt selvästi on vaaka kääntymässä toiseen suuntaan :D Tässä lotossa en voi kuin voittaa. Mieluummin näin, että minä tunnen olevani erasmus-mummo, kuin että kaikki muut ihmettelisivät että mitä tuokin vanhus tuossa yrittää jorailla teinien kanssa.
Eipä tässä muuta kuin Adios Amigos ja Vamos a la playa- Barcelona täältä tullaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti