Superviikko

Tää viikko on ollut aivan mahtava kaikin puolin. Toisinaan sitä vaan huomaa miten hyviä asioita tipahtelee syliin kerralla oikein kunnolla. Toki toivon ettei seuraava viikko sitten oo ihan päinvastainen kokemus.

Viimeksi taisin kirjoittaa siitä ranskan kokeen tekemisestä ja miten uskoin että se meni ihan penkin alle kun yritin tehdä koetta ihmisten ravatessa ympäriinsä ympärilläni. Koordinaattori ehdotti että voin mennä katsomaan 4. kurssia sillä aikaa kun odotan tuloksia. Pyh ja pah. Mun mielestä jos jotain haluaa niin parempi sitten mennä suoraan sinne minne haluaa, joten menin röyhkeästi vain suoraan 5. kurssin tunnille. Jos et usko itseesi niin ei kyllä usko kukaan muukaan.

Ensimmäisen tunnin päätteeksi jokaisen piti kertoa vuorollaan kuinka monta vuotta on opiskellut ja millä tasolla luulee olevansa tällä hetkellä. Keskimäärin osallistujat olivat opiskelleet ranskaa noin 4-5 vuotta, toki pari enemmänkin ja yksi vasta että vasta pari vuotta. Itse laskin, että seitsemän vuotta tässä nyt on vierähtänyt ja arvioin että olen B2/C1 välissä tällä hetkellä. Vastatessani opettaja nosti katseensa paperistaan ja totesi, että no katsopaakas kaikki tässä taitaa olla meidän edistynein opiskelija, jonka pitäisi varmaankin kuulua edistyneimpien 6-ryhmään. Katsotaan sitten tunnin jälkeen josko muitakin siirretään seuraavalle tai alemmalle tasolle. Jäin siinä sitten itse vähän hämilleni, että oliko tää siis nyt kohteliaisuus vai joku ilkeilyjuttu vaan. Hyvin suomalainen reaktio kaiketi; ei voi uskoa että olisi muka liian hyvä johonkin.

Kysyin sitten tunnin jälkeen, että onhan se ihan ok että olen tällä kurssilla nyt kun en ole saanut niitä tuloksia ja koordinaattori ehdotti että kokeilisin ensin 4. ryhmää. Opettaja naurahti vain että no ei todellakaan mikään 4. ryhmä, vaan kyllä hän mielellään siirtäisi mut suoraan sinne edistyneimpien ryhmään, että saadaan vähän tasaisempi ryhmä aikaiseksi. Eli siirryn nyt sitten ensi viikosta lähtien sinne :D Hirveät paineet olla todella hyvä, koska kaikki kurssilla kuulivat tuon ja nyt myös oikeustieteiden opiskelijakaverini luulevat että olen joku ranskankielen supertaituri. NOT. Toivon vaan ettei siellä työmäärä olisi aivan järjetön, koska nyt jo olen aloittanut muutamien oikeuskurssien esseiden suunnittelun, yllättäin menee aika paljon aikaa kirjotella ranskaksi. Mutta ensimmäistä kertaa elämässäni olen ollut liian hyvä ranskan kurssille, yleensä olen se pahjanpohjimmainen joka ei osaa, eikä ymmärrä mitään. Nyt vasta olen alkanut tajuta, kuinka sitä saa itselleenkin uskoteltua monta vuotta ettei osaa ja on vain tyhmä, kun ympärillä toiset ovat jatkuvasti parempia ja saavat kaiken näyttämään niin helpolta. Vähemmästäkin menee motivaatio.

Onnistumiset eivät kuitenkaan päättyneet tähän tämän viikon osalta, sillä sain kuulla tähänastisen elämäni kenties mielettömimmän uutisen! Sain viime syksynä tietää, että saan vihdoin ja viimein yliopistoltani korkeakouluharjoittelutuen, joka tarvitaan esimerkiksi harjoittelua varten Suomen suurlähetystöissä ympäri maailmaa. Ilman tukea lähetystöillä ei ole varaa palkata harjoittelijoita noin vain. Syksystä lähtien kirjoittelin hakemuksia eri lähetystöihin ja pysyviin edustustoihin, noin 10 hakemusta yhteensä taisin ennen joulua raapustella. Muutamat puhelinhaastattelut sain jo hoidettua ja odottelin heiltä tietoa tulenko valituksi vai en. No perjantaina olin koulussa, kun sain tekstiviestin että minua oli yritetty tavoitella Pariisista Suomen pysyvästä edustustosta OECD:ssa. (Organisation for Economic Cooperation and Development= taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö).

Sovimme että kunhan ehdin kotiin koulusta, teen puhelinhaastattelun edustuston edustajan kanssa. Haastatteluihin ei varmaan koskaan totu, joten totta kai olin jälleen ihan intopinkeenä ja jännitin hirveästi.Haastattelu meni todella mukavasti ja leppoisasti suorastaan, äärettömän mukava haastattelija. Lopuksi kysyin, että kuinkahan monta mahdatte haastatella ja koska mahdollisesti saisin tietää tuloksesta. Tähän haastattelija vastasi, että itse asiassa hakemuksia oli tullut joku reilu 40-50 tuohon paikkaan, mutta minun hakemukseni oli heti erottunut joukosta edukseen, joten hän päätti soittaa minulle ensimmäisenä ja tarjota paikkaa saman tien haastattelematta edes muita. Ihan häkellyin tästä totaalisesti. SIIS MITÄ?! Opintotaustani kuulemma on niin laaja ja koostuu juuri niistä aihealueista joita harjoittelussa tarvitaankin; EU- ja kansainvälinen oikeus sekä kestävä kehitys jonka lisäksi kielitaitoni niin sanotusti kruunasi paketin. Se oli sitten sillä selvä. Vähän niin kuin haastattelija sanoi; näillä puhein voitanee sopia että sinä tulet sitten tänne meille Pariisiin ensi syksynä harjoitteluun. Tässä sitä nyt ollaan sitten, 5kk Lyonissa ja sitten syksyllä taas Ranskan maalla Pariisissa 3kk. Aika Ranskantäytteinen vuosi edessä, mutten kyllä valita yhtään.

Joillekin tämä olisi kenties pikkujuttu, mutta minulle tähän kulminoituu kaikki se viime vuosien työ jonka olen oikeustieteiden ja kielten opintojen kanssa tehnyt. Vihdoinkin. Niin monta kertaa olen pohtinut, onko tässä mitään järkeä ja mitä elämälläni tekisinkään. No tässä on hyvä alku sanoisinko :) Pariisi on myös itselleni äärimmäisen tärkeä paikka, sillä sinne muutin suoraan kotoa ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Tavallaan ensi kosketus itsenäiseen elämään ja nyt samaisessa kaupungissa pääsen harjoittelun myötä myös aloittamaan todellista koulutustani vastaavan uran. Kuka olisi uskonut. Puhelun jälkeen ihan tärisin innosta ja tietysti heti soitin kotiin ja kerroin superuutiset!


Päätin myös laittaa kiitosviestin lukioaikaiselle ranskan opettajalleni. Hänen ansiosta silloin aikoinaan aloin ranskaa ylipäätään lukea ja hylkäsin saksan opinnot. Kyllä siinä ihan kyyneleet tulivat silmiin, kun kerroin kuinka olen tähän pisteeseen asti taivaltanut ylä- ja alamäkiä, mutta nyt työ on vihdoin tuottanut tulosta.

”Tällä hetkellä olen kyyneleet silmissä, koska olen niin äärettömän onnellinen että kaikki ne tunnit joita olen opintojeni kanssa paininut alkavat vihdoin tuottaa tulosta. Joten kiitos aivan äärettömän paljon ranskan kipinän sytyttämisestä, en olisi tässä enkä olisi minä ilman tuota ensi sysäystä.”

Aina pitäisi muistaa kiittää, sen olen nyt vanhemmiten ainakin oppinut ja alkanut todella arvostamaan tuota pientä elettä, joka voi kruunata sekä oman että jonkun toisen päivän.

-elisa

ps. tähän postaukseen keräsin vain aiheeseen liittyen Eiffel-kuvia vuosien varrelta :p

Mutoneita metsästämässä

Kohta onkin jo kaksi viikkoa vierähtänyt täällä patongin purijoiden luvatussa maassa. Toisaalta tuntuu, kuin olisin ollut täällä jo pienen ikuisuuden ja toisaalta taas en ole ”ehtinyt” edes hankkia puhelimeen ranskalaista sim-korttia. No kenties pientä laiskuutta myös ilmassa tuon asian suhteen. Lisäksi oottelen muutamia tärkeitä puheluita vielä Suomen numerooni tulevina viikkoina, joten tästä johtuen joutuisin olemaan suomi-kortin kanssa virastoajan ja sitten iltaisin vasta ranskan numeron kanssa. Blah, ei jaksa.


Ensimmäiset kekkerit on myös nyt koettu, ja en nyt sen enempää mene yksityiskohtiin, mutta kivaa oli! Seuraavana aamuna vähemmän kivaa, kuin raahauduin klo10 yliopistolle luennolle. Ihan uusi kokemus sellainen ranskankielinen päänsärky= päähän sattuu vietävästi samalla, kun proffa puhuu ranskaa jota sun pitäis tajuta.

Onneks tän kurssin tää mösjööproffa kyl tykkää musta, se on se sama jonka jo mainitsinkin aiemmassa postauksessa. No kävin taas tunnin jälkeen häntä häiriköimässä ja esittämässä tarkentavia kysymyksiä (=tyhmiä kysymyksiä) meidän ensimmäisestä omasta dissertationista eli ranskalaisesta esseestä. Käytän samaa taktiikkaa näissä opinnoissa kuin Afrikassakin. Mullehan on ihan sama mitä numeroita saan, kun ne tulee olemaan sitten vaan hyväksyttyjä tai hylättyjä kotona kuitenkin. Hyväksyttyjen saamiseksi pitää vaan mennä tiettyjen sääntöjen mukaan ja kaikki järjestyy omalla painollaan siitä sitten eteenpäin. Sääntö numero 1) vaikket mitään tajuaisikaan osoita olevasi kiinnostunut. Tyhmiä kysymyksiä on olemassa, mutta tyhmä on se joka ei kysy edes niitä. 2) Hymyile paljon ja katso suoraan silmiin. Ihmisläheinen kontakti on erittäin tärkeä. Kuka voisi vastustaa kaunista skandinaavihymyä :p 3) Ennen kokeita on tärkeä myös käydä panikoimassa paikan päällä, näin proffa ei odota sinulta kovinkaan paljon, joten pienoinenkin tietämyksesi palkitaan ruhtinaallisesti. 4) Lue toki tenttiin, harjoittele specific sanoja/lauseita/lyhenteitä, joilla osoitat että olet todella avannut tenttikirjan, mutta et vain välttämättä tajunnut kaikkea. Korostan, että nämä keinot toimii näin vaihtarina, mutta samalla kaavalla en varmaan ikinä valmistuisi kotiyliopistosta. Afrikassa olin luokan parhaimmistoa, vaikka en ollut ikinä edes lukenut kv-suhteita aiemmin. Toki materiaalin pänttääminen englanniksi ei tuottanut kovin suurta pään vaivaa, ainakaan verrattuna tähän ranskankieliseen puurtamiseen.


Sunnuntaina kävin myös pienellä opastetulla kierroksella, jollaisia järjestetään joka kuun kolmantena sunnuntaina ja näin opiskelijana pääsin ilmaiseksi joten päätin kokeilla. Kierros lähti Lyonin kuuluisan Basilican (kirkko kukkulalla) luota ja luulin, että kierroksella kerrotaan itse Basilicasta mutta hupsista vaan taas.

Kierroksen pääteema oli nimittäin urbaanit viheralueet tuossa kyseisessä kaupunginosassa. No minä siellä sitten noin 30 mummon kanssa kiertelin katselemassa ties mitä puskia ja peltoja parisen tuntia. Puolet porukasta oli kuuroja, joten sain samalla myös aimo annoksen ranskakielistä viittomakieltä. Taidan itsekin siirtyä siihen jos ei ala ääntäminen luonnistua pikku hiljaa. No kaiken kaikkiaan kierros oli kuitenkin ihan mukava ja vähän vaihtelua normaaleihin turistikierroksiin. Opin myös paljon uusia ranskankielisiä sanoja, kuten [muton], joita yritimme tähystää yhdeltä pellolta. Ilman silmälaseja ja ainuttakaan aavistusta mitä yritän katsoa oli hieman haastavaa tajuta, että kaukana pellolla toljotti lampaita :D Kivasti vielä osa osallistujista höpisi jotain Ebolasta ja muista tartuntataudeista, jonka takia mutoneihin ei saa koskea ettei vaan saa mitään. Vähemmästäkin alkaa odottaa jotain raivopäisiä merihirviötä eikä pikku lampaita.

Kiersimme myös hautausmaalla, jossa kauhistelimme kuinka puska oli kasvanut niin isoksi ettei kiveä enää näkynyt. Kyllä siinä tunsi kuinka sisäinen hortonomini ihan heräsi henkiin, ei ole turhaan tullut kykittyä golfkenttien kukkapenkeissä vuosia.

Kierroksen loppupuolella vierailimme roomalaisamfiteatterissa, jossa tätä nykyään kuulemma järjestetään kaikenlaisia esityksiä, pitänee mennä katsomaan jotain kunhan ilmat lämpenevät. Samalla menen katsomaan uudestaan ruusutarhan, josta opas intoili niin kovin. Kenties ensi kerralla siellä on jo ruusujakin mitä katsella.

Kierroksen lopuksi päätin mennä hieman lämmittelemään Basilicaan, jossa olikin juuri sunnuntainmessu käynnissä. Osallistuin sitten siihen samalla puoleksi tunniksi, kun kerran siellä olin. Liekö tuo ketään haittaa jos kunnioittavasti osallistuu, vaikka ei olekaan saman uskontokunnan jäsen eikä kovin ahkera kirkossa kävijä muutenkaan. Mukana tunnelmallinen ja rauhallinen lopetus sunnuntaille.

Maanantaina ensimmäisen luentoni jälkeen tein myös ranskan tasotestin. Olin ajatellut etten tee ollenkaan ranskankielen kursseja, vaan vain oikeustieteiden kursseja mutta ranskaksi. Päätin kuitenkin ainakin kokeilla testiä ja käydä kenties ekalla tunnilla katsomassa mitä olisi tarjolla. Tosin tunteja olisi kolmena päivänä viikossa ja kaksi tuntia kerrallaan, joten voi olla että ensimmäisen viikon jälkeen totean että kiitos, mutta ei kiitos. En ole kovin suuri kieliopin ystävä. No testi itsessään oli melko helppo, piti vain kirjoittaa 4 lyhyttä ainetta tunnissa. Tosin ainut ongelma oli että tein koetta vaihtokoordinaattorini huoneessa, jossa ravasi koko ajan väkeä. Hieman hankala keskittyä kun ihmiset puhuvat ranskaa ja englantia, tulostavat papereita ja naureskelevat yhdessä. Koordinaattori kenties huomasi miten olin lievästi ärsyyntynyt, mutta kysyi vasta viimeisen 10 minuutin aikana josko haluaisin siirtyä toiseen huoneeseen -.-´ . Todella mukava tilanne. Sanoin sitten suoraa, että mikäli tasoryhmä on kokeen perusteella 1-3, en aio kurssia tehdä. 4-kurssia voin pohtia mutta olen kuitenkin jo tehnyt reilu 40op ranskan kursseja kotona ja tasoni on mitattu olevan ainakin B2 Eurooppalaisessa tasoasteikossa. Lievästi olisi turhauttavaa tehdä jotain alkeistason kursseja ja täten haluaisin tehdä 5/6 tason kurssin. Kuulin myös muilta samoilla ranskankielisillä oikeustieteiden kursseilla olevilta että he ovat 5 kurssilla ja yhtään vähättelemättä olen kyllä ainakin samalla tasolla heidän kanssaan, he kopioivat mun kurssimuistiinpanoista itselleen, eikä toisinpäin. Mutta saas nähdä tuon kanssa, en jaksa siitä kuitenkaan turhaan stressata. Jo nyt päiväni ovat pääsääntöisesti ranskaksi, joten kyllä se kieli tässä koko ajan kehittyy kuitenkin.

No siinäpä taas hieman kuulumisia täältäpäin :)
-elisa

Tuulipukutollo Lyonin kaduilla

Kuten otsikkokin jo kertoo, olen edustanut ansiokkaasti kotimaatani asiankuuluvalla pukeutumisella. Tämä juttu juontaa juurensa siihen, kun päätin lähteä vähän lenkille puistoon, mutta vuokraemäntäni innoissaan höpötti että tänään näkyy muuten vuoret ja Mont Blanc hyvin, joten menepäs käymään Place Bellevuella ( aukio kaunisnäkymä vapaasti suomennettuna). Kuuntelin toki ohjeet asiaankuuluvalla tavalla tajuten ekasta risteyksestä vasemmalle. Siihen se taas jäi, paljon piti kääntyillä sinne ja tänne. No ei hätiä mitiä, käännyin ekasta vasemmalle ja sittenpä vaan päätin seikkailla ihan oma-aloitteisesti. Parasta uudessa kaupungissa aina onkin seikkailut, kun et tiedä missä olet ja miten olet sinne päätynyt.

Tietysti eksyin. Mun tuurilla keskelle Croix-Rousse- alueen keskustaa. Löysin kuuluisat Les Pentes de la Croix-Rousse- eli ikuisuuden kestävät matalat rappuset, jonka reunoilla on pieniä kauppoja ja kahviloita. Siellä sitten tepastelin tuulipuvussa hienostuneiden ranskalaisleidien keskellä. Päätin pistää elämän ranttaliksi, joten otin myös villisti kuvia kännykälläni kuin tosituristi konsanaan. Kun kerran ollaan tolloja, ollaan tolloja sitten kunnolla. En tietenkään myöskään ollut käynyt suihkussa ennen lenkkiä, joten hieno harakanperäsin kampaukseni ei ollut vain ruma lettiviritelmä vaan myös likainen sellainen. Aina ei voi voittaa, ja mun tapauksessa vielä keskivertoa harvemmin ainakin mitä tulee ulkonäköhässäköihin. Kymmenen vuotta sitten olisin varmasti kuollut häpeästä siihen paikkaan, mutta tätä nykyään voi vain todeta että sattuuhan sitä.

Lopulta kyselin hieman, että mistä mahtaisin löytää tämän aukion ja hupsista vaan olinkin kulkenut sen alapuolelta melkein heti kun olin lähtenyt kotoonta. No tulipahan nähtyä vuoret ja Mont Blanc ja paljon muutakin samalla reissulla.
Tällä viikolla olen ehtinyt myös hankkia metrokortin, käydä kyselemässä kuntosalijäsenyydestä ja viettänyt illan muiden erasmus-tyyppien kanssa, kaikki tämä täysin ranskaksi! wuhuu! En nyt sano että kaikki olisi mennyt täysin oppikirjan mukaan, mutta melkein high fiveja oon itteni kanssa toisinaan heitellyt kun olen jossain onnistunut.

Tosin erän pieni juttu häiritsee minua vielä. Vastaukseni. Mikäli joku kysyy minulta jotain, vastaan suurimmaksi osaksi yhdellä tai kahdella sanalla. Minimalismi kunniaan ja sillee. Mutta ensin jos pohdin +-30 sekuntia mikä mahtoi olla kysymys, ei siinä oikein kehtaa jäädä enää miettimään 3 minuutiksi täydellistä vastausta. Joten hätiköinti, se on puolustukseni minimaalisiin tai sitten täysin käsittämättömiin vastauksiin. Esim. kaupassa kassaneiti kysyi josko minulla on kanta-asiakaskortti. Vastaukseni ”no”. Haluaisinko sellaisen. ”no”. Melko epäkohteliasta toimintaa. Hienosti olisi pitänyt sanoa, että ei kiitos, en tarvitse sellaista koska olen täällä vain lyhyen aikaa, mutta kiitos kuitenkin. Tää kaikki ranskaksi niin takana oleva jono olisi varmasti arvostanut pientä pohdiskeluhetkeäni. Tosin samaisessa kaupassa muslimityttö kysyi mielipidettäni kummat alennuksessa olevista korvakoruista hänen pitäisi ostaa. Tajusin kysymyksen nanosekunnissa ja ehdin jopa muotoilla järkevän vastauksen ja hän osti valitsemani korvikset. Sanomattakin selvää etten ollut pukeutunut tuulipukuun tuolla kerralla. Tänne vaan ranskalaisleidit, jaan mielelläni kauneusvinkkejä, kyseenalaisia tosin niin ymmärrettävyydeltään kuin sisällöltäänkin :D


Meille muutti viime sunnuntaina myös saksalainen tyttö noin kuukaudeksi ennekuin hän muuttaa opiskelija-asuntolaan ja tilalle tulee toinen saksalainen tyttö. Juu, liukuhihnameinikiä siellä Saksassa. Hänen kanssaan puhumme ranskaa ja onneksi hän puhuu melko samalla tasolla kuin minä joten autamme toisiamme ymmärtämään mitä käsittämättömyyksiä vuokranantajamme toisinaan höpisee. Vuokranantajani pyysi minua leipomaan myös kakun uuden asukkaamme kunniaksi. Tosin maanantaille, eikä sunnuntaille kuten minä olin ymmärtänyt. No olipas kakku= omppupiirakka ainakin ajoissa valmis. Toki panikoin leipomista koko viikon, koska en tosiaan ole ollut kovin loistelias leipuri koskaan. Surullisen kuuluisa mokkapalakatastrofi kummittelee vieläkin mielessäni; perunajauho ja tomusokeripaketti muistuttavat toisiaan mutta vain toisesta niistä voi tehdä kuorrutetta mokkapaloille. No oltiin taas katastrofin porteilla, kun vuokranantajani oli sanonut että hyllyssä on sokeria, jota voin käyttää. Näytti fariinisokerilta ja maistuikin makealta. No yleensä sokeri vissiinkin sulaa kun sen sekoittaa kuuman voin kanssa. Nytpä ei. Kökkö mikä kökkö. Kenties muutamat kirosanat siinä ihan suomeksi lensivät. No päätin vaan urhoollisesti jatkaa ja toivoa parasta.

Jännityksellä odotin tuomioita piirasta leikatessa, mutta sehän olikin ihan hyvää ja kukaan ei saanut ruokamyrkytystä. Loppujen lopuksi päivän ajoissa ollut kökköpiiras onnistuikin ihan hyvin :D Seuraavaksi tosin käytän kyllä ihan normaalia sokeria, en jotain epämääräistä ruskeaa wannabe- fariinisokeria. Huomenna on illalla joku pieni tervetuliaisjuhla täällä meillä naapureille ja ystäville nähtävästi, pitää tehdä alkupaloja tarjoiltavaksi. Heheee.
-elisa

Viha-Rakkaussuhde

Melkein viikko nyt mennyt täällä uudessa kotimaassa ja onkin hyvä aika päivittää hieman koti ja koulusekoiluja viime päiviltä.


Kenties pientä turhautumista aiheuttanut tämä aina yhtä ihana ja kaunis ranskankieli. Mullahan on ollut jo vuosia viha-rakkaussuhde tähän maailman kauneimpaan kieleen. Voisi luulla, että ensin lukiossa ja sitten yliopistossa vietetyt vuodet olisivat hioneet kieleni timantiksi, mutta ei. Tätä möngerrystä voisi kutsua ennemminkin epämuodostuneeksi sävimöhkäleeksi. Yliopiston ikuisuuden kestäneet vuodelta nakki olleet antiikin ranskan kirjallisuuskurssit ja epämääräiset solutumarakenne ranska-suomi käännökset eivät ole osaltaan ainakaan sytyttäneet tätä kielen paloa, päinvastoin. Tämä onkin yksi syy siihen, miksi olen täällä. Haluan sen palon takaisin, joka minulla oli ennen kärsimysten täyttämää kurssipolkua. Toisaalta en myöskään usko luovuttamiseen, joten näinkin monta vuotta työtä jo takana, joten ei voi enää pysähtyä ja heittää kaikkea hukkaan. Nyt on viimeiset hetket saada tämä asia kuntoon ja ranska käyttökieleksi. Tätä olenkin hokenut itselleni viime päivät mantrana, ” kyl se siitä, kyllä sä osaat, anna vaan aivojen miettiä”.

Toisinaan ihan yllätyn kuinka tajuan jotain ja osaan sanoa jopa jotain järkevää vastaukseksi. Suurimmalta osin kuitenkin Strömsön täydellinen elämä ei ole tänne asti eksynyt. Silmät suurena tuijotan 2/3 ajasta kun vuokraemäntäni selittää minulle jotain innoissaan. Toisinaan tajuan asian kahden kolmen toistokerran jälkeen, toisinaan rautalanka väännötkään eivät auta ja hymähtelen vain kuin tollo ihan kuin olisin ymmärtänyt. Tekniikka on toiminut tähän asti melko hyvin. Pari kertaa tosin hymähtelin vaan tavalliseen tapaani, kun vuokraemäntä selventää että ”se oli kysymys”. Aaah, öööh, okeii, niin mitä :D Ensimmäiset päivät puhuimme englanti/ranska sekoitusta, mutta sitten kieli vaihtui ranskaksi ja siellä se on pysynyt. Toisaalta kiva joo, mutta toisaalta toisinaan väsyneenä päivän päätteeksi small talk ranskaksi ei ole houkutellut liiemmin. Suuri suunnitelmani oli linnoittautua huoneeseeni seuraavaksi viideksi kuukaudeksi ja juosta aina äkkiä vessaan ja sieltä kouluun suoraan sanaakaan sanomatta. Juu, tiedän, todella aikuismaista ja äärimmäisen hyödyllistä kielen kehityksen kannalta :D No hylkäsin sen ajatuksen jo, vaikka kuinka se houkuttelikin. Itse asiassa vuokraemäntäni ilmoitti toissa iltana, että näin kommuunissa asuessamme on ollut tapana syödä yhdessä joka ilta ja jutustella, ranskaksi. Voi sitä sisäistä vahingoniloa, jota kieliminäni tunsi samalla kun panikoiva minä näki jo sieluni silmin kiusalliset hiljaiset dinnerit. Nyt pari sellaista iltaa on jo mennyt, ja noh sanotaan vaihtelevalla menestyksellä. Hienosti yritin keskustella Pariisin tapahtumista, mutta vuokraemäntäni ei seuraa uutisia nähtävästi ollenkaan, ei halua stressata tai jotain sellaista. Ei ihme, että hän oli ihan pihalla kun selitin, että juu Pariisissa, salamurhaajat, kuolleita kirjoittajia, Muhamedin kuvia piirtivät, paljon poliiseja. Samalla esitin ampuvani pyssyllä ympäriinsä. Jännä ettei tajunnut, vaikka hienosti eläydyin tarinaan. Seuraavaksi puhuimme Suomen joulusta. Sekään ei sitten ole mun syy, jos poroja asuu ympäri Suomea.

Koulussakin olen käynyt jo sekoilemassa. Kukaan ei tässä rytäkässä säästy :D Torstaina tapasin muita Erasmus-opiskelijoita oikeustieteiden laitokseltamme yhteisessä info-tilaisuudessa. Tiedän, tiedän, ei saa liikaa hengailla muiden kv-ihmisten kanssa tai muuten puhun vaan enkkua. Voi englanninkieli, kuinka se tuntuukaan tätä nykyään hyvältä suussa kuin vasta paistettu voikroissantti. NAM <3 . Ranska puolestaan kuin sitruunaa puraisisi. Koulussa olin hienosti myös perjantaina. Kiirehdin yhdeksältä alkavalle pakolaiset ja ihmisoikeudet-kurssille. Yksinäni siellä sitten toljotin, tarkistin luokan ovesta moneen kertaan että olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ketään ei tullut. Etsin laitoksen sihteerin käsiini ja kysyin hienosti missä mahtavat olla kaikki muut. Vastaustulva yllätti minut taas, ja ymmärsin vain että tämän päivän luento on peruttu. Loppu menikin sitten taas ohi, joten en tiedä koska tarkalleen seuraava luento on. Pikkujuttuja. Pitää etsiytyä jotenkin jonnekin paikalliseen MoodleWeboodiin, informaation lähteille. Päätin sitten kokeilla toista kurssia, kun kerran yliopistolle asti olin eksynyt. Uskonnot ja ihmisoikeudet. Äärimmäisen mielenkiintoinen aihe juurikin tällä hetkellä. Alku meni jälleen todella hyvin, vitsailin jopa yhden oppilaan kanssa, joka väitti olevansa kurssin professori, sanoin että taidat olla hieman liian nuori professoriksi etc. Heheee :) Olin ihan innoissani kun pystyin kommunikoimaan, ajattelin että no eiköhän tämä tästä nyt, hienosti menee. Kurssi alkoi siinä sitten ja tajusin mitä professori sanoi noin 2/3 osaa ja sain tehtyä muistiinpanoja jopa 1,5 sivua kahdessa tunnissa. Vaikeinta oli kuitenkin tajuta mitä toiset oppilaat höpisivät, totaalisen mahdoton tehtävä. He huutelivat välillä mitä sattuu, puhuivat toistensa päälle, pitivät 10 minuutin monologeja jostain islamin ja länsimaiden välisistä eroista tjn ja nauroivat ties mille. Hohottelin kohteliaasti mukana, vaikka en tajunnut kertaakaan että mille nauretaan :D Hauskaa oli!

Tauon alussa vieressä oleva oppilas yritti kysyä minulta jotain. Pakko sanoa että en tajunnut sanaakaan, pari kertaa hän toisti, mutta nope. Äkkiä vaan mutisin jotain ja painelin ulos luokasta. Se siitä keskustelusta, odotan innolla mahdollisia ryhmätöitä -.-´. Tauolla esittelin itseni professorille, joka oli erittäin mukava vanhempi herrasmies ja ymmärsi, että minun piti kiirehtiä ottamaan kuva opiskelijakorttiini muiden erasmus-oppilaiden kanssa. Tai liekö ymmärsi, paha sanoa, ehkä hän vain tajusi että olen erasmus-oppilas ja häivyn pois paikalta nyt. Tein varmasti lähtemättömän vaikutuksen. Pitää muistaa hymyillä mukavasti ensi tunnilla, eiköhän sillä lämmitetä ProfessoriMösjöön sydän niin kauan kunnes osaan vastata edes jotain järkeenkäyvää. Vierustovereiden osalta pitää tehdä joku uusi pelisuunnitelma, epämääräinen hymähtely ja tollo nyökkäily ei selvästikään toiminut.



Olen yrittänyt aktiivisesti myös muuttaa kaikkea muuta elämäni sisältöä ranskaksi, luen ranskankielisiä lehtiä ja kirjaa, kuuntelen ranskankielistä musiikkia ja katsoin pari ranskankielistä uutispätkää myös. Pakko sanoa, että kyllä tämä elämän muuttaminen toisenkieliseksi vie voimia, joka päivä oon ollut ihan loppu. Kaiketi se helpottaa ajan kanssa. Englanninkieli ei ole koskaan tuottanut mulle mitään vaikeuksia, jo tarhassa käytiin jotain leikkikerhoa enkuksi ja ala-asteella käänsin Spice Girlsien lauluja suomeksi (juu, todella sopivaa sen ikäiselle:p),nykyään opinnot ja osa elämästä on automaattisesti enkuksi, joten nyt vasta ensimmäistä kertaa todella ymmärrän miltä tuntuu hakata päätä seinään vieraalla kielellä. Oon varmasti ollut äärettömän ärsyttävä niitä kohtaan, joille enkku on tuottanut ongelmia :( Je suis désolée, niinku me täällä Ranskassa nyt väännettäis.


Tällä hetkellä tämä ranskan kielen Mozart on kuitenkin korkeintaan vielä epävireinen nokkahuiluversio, tosin lohduttautun sillä että suunta eikai voi olla kuin ylöspäin.

-elisa

Uusi elämä, uusi blogi!

Puolitoista vuotta vierähti kotona Suomessa ennen kuin oli taas aika nostaa kytkintä ja suunnata vieraille maille. Toiset pitävät tahtia kenties järjettömänä, mutta toisaalta itseänihän varten tässä eletään eikä muita :)


Elikkäs tällä kertaa vuorossa on toinen korkeakouluvaihtoni, tällä kertaa Lyonissa Ranskassa. Ensimmäinen vaihtoni Etelä-Afrikassa keväällä 2013 oli elämää mullistava kokemus ja ajatus toisesta vaihtojaksosta jäi kytemään jonnekin takaraivoon. Yliopistossa aloitettuani päätin, että otan osaa kaikkeen mahdolliseen kansainvälisen hässäkkään mitä on tarjolla, joten sitten jatkoin toisen vaihdon mahdollisuuden pohtimista. Kummasti Suomen kylmä ja pimeä talvi sitten sinetöi ajatuksen lopulta. Laskin, että saan kaikki pakolliset opinnot hyvin päätökseen syksyllä 2014, joten kevään 2013 voisin viettää jossain muuallakin.
Päätin hakea ensisijaisesti ranskankieliseen kohteeseen, jossa olisi palmuja. Palmuja, joo. Suuret olivat kriteerit :D Ranskankielinen kohde, sillä nyt on aika vihdoin ja viimein saada tämä sössötys kuntoon. No lopulta palmut jäivät kuitenkin kriteerilistalta pois, ikävä kyllä. Hämmennystä aiheutin kuitenkin vaihtokoordinaattoreille ilmoittamalla, että haluan opiskella oikeustieteiden kursseja ranskaksi, mutta en tykkää yhdestäkään oikeustieteiden laitoksen perähikiän vaihtokohteista, joten aion hakea kauppatieteiden paikalla. Opinnot merkitään kuitenkin ranskan sivuaineen alle, että saan sen 60op täyteen vihdoinkin. Palmuista jo luovuin, joten vähempään en suostunut tyytymään. Lopulta neljän eri koordinaattorin keskinäinen hämmennys kuitenkin mahdollisti lähtöni. Liekö niistä kukaan edes tajuaa tällä hetkellä että oon täällä enkä siellä :D No pohditaan sitä sitten kesällä, kun keskenään taistelevat kuka saa merkitä kurssit suoritetuiksi.


Eilen tosiaan sitten saavuin Lyoniin viimein. Kouluhan mulla alko jo toissapäivänä tosin. Mutta jos kv- toimisto ilmoittaa kaksi viikkoa aikaisemmin ensimmäisen luennon ajankohdan, on se aika myöhään, olin jo ehtinyt varata lennot loppiaiselle. Erittäin hauska oli myös, että sain ensimmäisen viikon aikataulun tuolloin, mutten tiedä vielä mitään ensi viikon aikatauluista. Sinäänsä mitäpä mulla tässä ois muuta kuin aikaa ootella :D Jos Afrikkaan vertaa tän hetkistä infon määrää niin onhan se kuitenki noin 100% enemmän. Jotenkin en ole jaksanut yhtään stressata tästä vaihdosta, syksy oli niin kiireinen, että palauttelin vaan jotain papereita silloin tällöin ja muuten en oikeastaan mitään ehtinyt ja jaksanut edes miettiä. Asunnon sain myös onnekkaan sattuman kautta. Laitoin vahingossa ilmoituksen ranskankieliselle asuntosivustolle, johon vanhempi nainen Marie-Hélène vastasi ja tarjosi minulle huonetta hänen luonaan kommuunissa. Luulin täyttäväni vain perustietoja hakua varten, mutta sitten olinkin luonut jonkun profiilin. Jännä että frenshmannit ottivat niin innokkaasti yhteyttä :p No onneksi pelastaja saapui nopeasti ja tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin. Huone on ihan mukava, tilava ja netti toimii, tyytyväinen olen :p


Sijainti turvallinen, joskin mäen päällä joten urheiluksihan tääkin oleilu menee väkisinkin. Hassua kun vuokraemäntä oikein painotti, että ihan turvallista aluetta on, ei hätää. Afrikassa en voinut poistua yksin kampusalueelta, joten kaikki sen jälkeen tuntuu sokean turvalliselta kuitenkin. Kävin läheisessä Le Parc de la Tête d´or- puistossa kävelyllä ja ehti vähän hämärtyä ennen kuin ehdin palata takaisin. Noh, sinnepäin oli mukava mennä, mutta takaisin päin reilu 4000 rappusta takaisin kukkulalle meinasi kyllä viedä hengen. Siinä aattelin että jos nyt tulee joku varas, niin kaiken mun vähäisen omaisuuden saa vapaasti viedä, jos eka vaan kantaa mut takaisin kukkulan päälle. Vihaan lenkkeilyä mut ehkä pitäisi alottaa, niin oli hyvä puisto ja sittenpähän tulisi porrastreeni pakostikin samalla rääkillä. Blogin nimi Croix-Rousse viittaa tähän alueeseen ja sen suojeltuihin kukkulan rinteillä sijaitseviin rakennuksiin.

Charlie Hedbo- tapaus kohautti tänään koko Ranskaa ja muutakin maailmaa uutisista päätellen. Lyonissa Place des Terreaux- aukiolla oli 10 000 ihmistä osoittamassa tukeaan Pariisissa surmatuille pilapiirtäjille. Olisin mennyt paikalle, jos oisin tiennyt miten ja minne. Piti tyytyä osoittamaan paheksuntani sanavapauden kieltäjiä kohtaan ihan uudelta kotisohvalta käsin. Terroriteot eivät koskaan lämmitä mieltä, enkä osaa suhtautua niihin millään tasolla ymmärtävästi. New Yorkissa kun asuin oli Times Squarella pommi-isku, noin viiden minuutin kävelymatkan päässä kotoani. Nyt terroristit iskivät jälleen yhdessä ”kotikaupungeistani”, jossa eilen itse asiassa vietin jokusen tunnin lentokentällä konetta vaihtaessani. Itseäni ei sinällään pelota, mutta kun matkustaa paljon voi joskus käydä myös huono tuuri ja sattua huonoon aikaan huonoon paikkaan. Nyt teko oli suunnattu tietyille ihmisille, mutta sitä ei koskaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Toisaalta voihan sitä kotipihalla liukastua, lyödä päänsä ja kuolla. Kaikki on suhteellista.


Nyt on kuitenkin aika siirtyä nukkumaan, huomenna on eka koulupäivä, kenties tällä kertaa jopa ehdin paikan päälle kun kerran olen samassa maassa kuitenkin :)
-elisa