Kenties pientä turhautumista aiheuttanut tämä aina yhtä ihana ja kaunis ranskankieli. Mullahan on ollut jo vuosia viha-rakkaussuhde tähän maailman kauneimpaan kieleen. Voisi luulla, että ensin lukiossa ja sitten yliopistossa vietetyt vuodet olisivat hioneet kieleni timantiksi, mutta ei. Tätä möngerrystä voisi kutsua ennemminkin epämuodostuneeksi sävimöhkäleeksi. Yliopiston ikuisuuden kestäneet vuodelta nakki olleet antiikin ranskan kirjallisuuskurssit ja epämääräiset solutumarakenne ranska-suomi käännökset eivät ole osaltaan ainakaan sytyttäneet tätä kielen paloa, päinvastoin. Tämä onkin yksi syy siihen, miksi olen täällä. Haluan sen palon takaisin, joka minulla oli ennen kärsimysten täyttämää kurssipolkua. Toisaalta en myöskään usko luovuttamiseen, joten näinkin monta vuotta työtä jo takana, joten ei voi enää pysähtyä ja heittää kaikkea hukkaan. Nyt on viimeiset hetket saada tämä asia kuntoon ja ranska käyttökieleksi. Tätä olenkin hokenut itselleni viime päivät mantrana, ” kyl se siitä, kyllä sä osaat, anna vaan aivojen miettiä”.
Toisinaan ihan yllätyn kuinka tajuan jotain ja osaan sanoa jopa jotain järkevää vastaukseksi. Suurimmalta osin kuitenkin Strömsön täydellinen elämä ei ole tänne asti eksynyt. Silmät suurena tuijotan 2/3 ajasta kun vuokraemäntäni selittää minulle jotain innoissaan. Toisinaan tajuan asian kahden kolmen toistokerran jälkeen, toisinaan rautalanka väännötkään eivät auta ja hymähtelen vain kuin tollo ihan kuin olisin ymmärtänyt. Tekniikka on toiminut tähän asti melko hyvin. Pari kertaa tosin hymähtelin vaan tavalliseen tapaani, kun vuokraemäntä selventää että ”se oli kysymys”. Aaah, öööh, okeii, niin mitä :D Ensimmäiset päivät puhuimme englanti/ranska sekoitusta, mutta sitten kieli vaihtui ranskaksi ja siellä se on pysynyt. Toisaalta kiva joo, mutta toisaalta toisinaan väsyneenä päivän päätteeksi small talk ranskaksi ei ole houkutellut liiemmin. Suuri suunnitelmani oli linnoittautua huoneeseeni seuraavaksi viideksi kuukaudeksi ja juosta aina äkkiä vessaan ja sieltä kouluun suoraan sanaakaan sanomatta. Juu, tiedän, todella aikuismaista ja äärimmäisen hyödyllistä kielen kehityksen kannalta :D No hylkäsin sen ajatuksen jo, vaikka kuinka se houkuttelikin. Itse asiassa vuokraemäntäni ilmoitti toissa iltana, että näin kommuunissa asuessamme on ollut tapana syödä yhdessä joka ilta ja jutustella, ranskaksi. Voi sitä sisäistä vahingoniloa, jota kieliminäni tunsi samalla kun panikoiva minä näki jo sieluni silmin kiusalliset hiljaiset dinnerit. Nyt pari sellaista iltaa on jo mennyt, ja noh sanotaan vaihtelevalla menestyksellä. Hienosti yritin keskustella Pariisin tapahtumista, mutta vuokraemäntäni ei seuraa uutisia nähtävästi ollenkaan, ei halua stressata tai jotain sellaista. Ei ihme, että hän oli ihan pihalla kun selitin, että juu Pariisissa, salamurhaajat, kuolleita kirjoittajia, Muhamedin kuvia piirtivät, paljon poliiseja. Samalla esitin ampuvani pyssyllä ympäriinsä. Jännä ettei tajunnut, vaikka hienosti eläydyin tarinaan. Seuraavaksi puhuimme Suomen joulusta. Sekään ei sitten ole mun syy, jos poroja asuu ympäri Suomea.
Koulussakin olen käynyt jo sekoilemassa. Kukaan ei tässä rytäkässä säästy :D Torstaina tapasin muita Erasmus-opiskelijoita oikeustieteiden laitokseltamme yhteisessä info-tilaisuudessa. Tiedän, tiedän, ei saa liikaa hengailla muiden kv-ihmisten kanssa tai muuten puhun vaan enkkua. Voi englanninkieli, kuinka se tuntuukaan tätä nykyään hyvältä suussa kuin vasta paistettu voikroissantti. NAM <3 . Ranska puolestaan kuin sitruunaa puraisisi. Koulussa olin hienosti myös perjantaina. Kiirehdin yhdeksältä alkavalle pakolaiset ja ihmisoikeudet-kurssille. Yksinäni siellä sitten toljotin, tarkistin luokan ovesta moneen kertaan että olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ketään ei tullut. Etsin laitoksen sihteerin käsiini ja kysyin hienosti missä mahtavat olla kaikki muut. Vastaustulva yllätti minut taas, ja ymmärsin vain että tämän päivän luento on peruttu. Loppu menikin sitten taas ohi, joten en tiedä koska tarkalleen seuraava luento on. Pikkujuttuja. Pitää etsiytyä jotenkin jonnekin paikalliseen MoodleWeboodiin, informaation lähteille. Päätin sitten kokeilla toista kurssia, kun kerran yliopistolle asti olin eksynyt. Uskonnot ja ihmisoikeudet. Äärimmäisen mielenkiintoinen aihe juurikin tällä hetkellä. Alku meni jälleen todella hyvin, vitsailin jopa yhden oppilaan kanssa, joka väitti olevansa kurssin professori, sanoin että taidat olla hieman liian nuori professoriksi etc. Heheee :) Olin ihan innoissani kun pystyin kommunikoimaan, ajattelin että no eiköhän tämä tästä nyt, hienosti menee. Kurssi alkoi siinä sitten ja tajusin mitä professori sanoi noin 2/3 osaa ja sain tehtyä muistiinpanoja jopa 1,5 sivua kahdessa tunnissa. Vaikeinta oli kuitenkin tajuta mitä toiset oppilaat höpisivät, totaalisen mahdoton tehtävä. He huutelivat välillä mitä sattuu, puhuivat toistensa päälle, pitivät 10 minuutin monologeja jostain islamin ja länsimaiden välisistä eroista tjn ja nauroivat ties mille. Hohottelin kohteliaasti mukana, vaikka en tajunnut kertaakaan että mille nauretaan :D Hauskaa oli!
Tauon alussa vieressä oleva oppilas yritti kysyä minulta jotain. Pakko sanoa että en tajunnut sanaakaan, pari kertaa hän toisti, mutta nope. Äkkiä vaan mutisin jotain ja painelin ulos luokasta. Se siitä keskustelusta, odotan innolla mahdollisia ryhmätöitä -.-´. Tauolla esittelin itseni professorille, joka oli erittäin mukava vanhempi herrasmies ja ymmärsi, että minun piti kiirehtiä ottamaan kuva opiskelijakorttiini muiden erasmus-oppilaiden kanssa. Tai liekö ymmärsi, paha sanoa, ehkä hän vain tajusi että olen erasmus-oppilas ja häivyn pois paikalta nyt. Tein varmasti lähtemättömän vaikutuksen. Pitää muistaa hymyillä mukavasti ensi tunnilla, eiköhän sillä lämmitetä ProfessoriMösjöön sydän niin kauan kunnes osaan vastata edes jotain järkeenkäyvää. Vierustovereiden osalta pitää tehdä joku uusi pelisuunnitelma, epämääräinen hymähtely ja tollo nyökkäily ei selvästikään toiminut.
Olen yrittänyt aktiivisesti myös muuttaa kaikkea muuta elämäni sisältöä ranskaksi, luen ranskankielisiä lehtiä ja kirjaa, kuuntelen ranskankielistä musiikkia ja katsoin pari ranskankielistä uutispätkää myös. Pakko sanoa, että kyllä tämä elämän muuttaminen toisenkieliseksi vie voimia, joka päivä oon ollut ihan loppu. Kaiketi se helpottaa ajan kanssa. Englanninkieli ei ole koskaan tuottanut mulle mitään vaikeuksia, jo tarhassa käytiin jotain leikkikerhoa enkuksi ja ala-asteella käänsin Spice Girlsien lauluja suomeksi (juu, todella sopivaa sen ikäiselle:p),nykyään opinnot ja osa elämästä on automaattisesti enkuksi, joten nyt vasta ensimmäistä kertaa todella ymmärrän miltä tuntuu hakata päätä seinään vieraalla kielellä. Oon varmasti ollut äärettömän ärsyttävä niitä kohtaan, joille enkku on tuottanut ongelmia :( Je suis désolée, niinku me täällä Ranskassa nyt väännettäis.
Tällä hetkellä tämä ranskan kielen Mozart on kuitenkin korkeintaan vielä epävireinen nokkahuiluversio, tosin lohduttautun sillä että suunta eikai voi olla kuin ylöspäin.
-elisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti