Superviikko

Tää viikko on ollut aivan mahtava kaikin puolin. Toisinaan sitä vaan huomaa miten hyviä asioita tipahtelee syliin kerralla oikein kunnolla. Toki toivon ettei seuraava viikko sitten oo ihan päinvastainen kokemus.

Viimeksi taisin kirjoittaa siitä ranskan kokeen tekemisestä ja miten uskoin että se meni ihan penkin alle kun yritin tehdä koetta ihmisten ravatessa ympäriinsä ympärilläni. Koordinaattori ehdotti että voin mennä katsomaan 4. kurssia sillä aikaa kun odotan tuloksia. Pyh ja pah. Mun mielestä jos jotain haluaa niin parempi sitten mennä suoraan sinne minne haluaa, joten menin röyhkeästi vain suoraan 5. kurssin tunnille. Jos et usko itseesi niin ei kyllä usko kukaan muukaan.

Ensimmäisen tunnin päätteeksi jokaisen piti kertoa vuorollaan kuinka monta vuotta on opiskellut ja millä tasolla luulee olevansa tällä hetkellä. Keskimäärin osallistujat olivat opiskelleet ranskaa noin 4-5 vuotta, toki pari enemmänkin ja yksi vasta että vasta pari vuotta. Itse laskin, että seitsemän vuotta tässä nyt on vierähtänyt ja arvioin että olen B2/C1 välissä tällä hetkellä. Vastatessani opettaja nosti katseensa paperistaan ja totesi, että no katsopaakas kaikki tässä taitaa olla meidän edistynein opiskelija, jonka pitäisi varmaankin kuulua edistyneimpien 6-ryhmään. Katsotaan sitten tunnin jälkeen josko muitakin siirretään seuraavalle tai alemmalle tasolle. Jäin siinä sitten itse vähän hämilleni, että oliko tää siis nyt kohteliaisuus vai joku ilkeilyjuttu vaan. Hyvin suomalainen reaktio kaiketi; ei voi uskoa että olisi muka liian hyvä johonkin.

Kysyin sitten tunnin jälkeen, että onhan se ihan ok että olen tällä kurssilla nyt kun en ole saanut niitä tuloksia ja koordinaattori ehdotti että kokeilisin ensin 4. ryhmää. Opettaja naurahti vain että no ei todellakaan mikään 4. ryhmä, vaan kyllä hän mielellään siirtäisi mut suoraan sinne edistyneimpien ryhmään, että saadaan vähän tasaisempi ryhmä aikaiseksi. Eli siirryn nyt sitten ensi viikosta lähtien sinne :D Hirveät paineet olla todella hyvä, koska kaikki kurssilla kuulivat tuon ja nyt myös oikeustieteiden opiskelijakaverini luulevat että olen joku ranskankielen supertaituri. NOT. Toivon vaan ettei siellä työmäärä olisi aivan järjetön, koska nyt jo olen aloittanut muutamien oikeuskurssien esseiden suunnittelun, yllättäin menee aika paljon aikaa kirjotella ranskaksi. Mutta ensimmäistä kertaa elämässäni olen ollut liian hyvä ranskan kurssille, yleensä olen se pahjanpohjimmainen joka ei osaa, eikä ymmärrä mitään. Nyt vasta olen alkanut tajuta, kuinka sitä saa itselleenkin uskoteltua monta vuotta ettei osaa ja on vain tyhmä, kun ympärillä toiset ovat jatkuvasti parempia ja saavat kaiken näyttämään niin helpolta. Vähemmästäkin menee motivaatio.

Onnistumiset eivät kuitenkaan päättyneet tähän tämän viikon osalta, sillä sain kuulla tähänastisen elämäni kenties mielettömimmän uutisen! Sain viime syksynä tietää, että saan vihdoin ja viimein yliopistoltani korkeakouluharjoittelutuen, joka tarvitaan esimerkiksi harjoittelua varten Suomen suurlähetystöissä ympäri maailmaa. Ilman tukea lähetystöillä ei ole varaa palkata harjoittelijoita noin vain. Syksystä lähtien kirjoittelin hakemuksia eri lähetystöihin ja pysyviin edustustoihin, noin 10 hakemusta yhteensä taisin ennen joulua raapustella. Muutamat puhelinhaastattelut sain jo hoidettua ja odottelin heiltä tietoa tulenko valituksi vai en. No perjantaina olin koulussa, kun sain tekstiviestin että minua oli yritetty tavoitella Pariisista Suomen pysyvästä edustustosta OECD:ssa. (Organisation for Economic Cooperation and Development= taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö).

Sovimme että kunhan ehdin kotiin koulusta, teen puhelinhaastattelun edustuston edustajan kanssa. Haastatteluihin ei varmaan koskaan totu, joten totta kai olin jälleen ihan intopinkeenä ja jännitin hirveästi.Haastattelu meni todella mukavasti ja leppoisasti suorastaan, äärettömän mukava haastattelija. Lopuksi kysyin, että kuinkahan monta mahdatte haastatella ja koska mahdollisesti saisin tietää tuloksesta. Tähän haastattelija vastasi, että itse asiassa hakemuksia oli tullut joku reilu 40-50 tuohon paikkaan, mutta minun hakemukseni oli heti erottunut joukosta edukseen, joten hän päätti soittaa minulle ensimmäisenä ja tarjota paikkaa saman tien haastattelematta edes muita. Ihan häkellyin tästä totaalisesti. SIIS MITÄ?! Opintotaustani kuulemma on niin laaja ja koostuu juuri niistä aihealueista joita harjoittelussa tarvitaankin; EU- ja kansainvälinen oikeus sekä kestävä kehitys jonka lisäksi kielitaitoni niin sanotusti kruunasi paketin. Se oli sitten sillä selvä. Vähän niin kuin haastattelija sanoi; näillä puhein voitanee sopia että sinä tulet sitten tänne meille Pariisiin ensi syksynä harjoitteluun. Tässä sitä nyt ollaan sitten, 5kk Lyonissa ja sitten syksyllä taas Ranskan maalla Pariisissa 3kk. Aika Ranskantäytteinen vuosi edessä, mutten kyllä valita yhtään.

Joillekin tämä olisi kenties pikkujuttu, mutta minulle tähän kulminoituu kaikki se viime vuosien työ jonka olen oikeustieteiden ja kielten opintojen kanssa tehnyt. Vihdoinkin. Niin monta kertaa olen pohtinut, onko tässä mitään järkeä ja mitä elämälläni tekisinkään. No tässä on hyvä alku sanoisinko :) Pariisi on myös itselleni äärimmäisen tärkeä paikka, sillä sinne muutin suoraan kotoa ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Tavallaan ensi kosketus itsenäiseen elämään ja nyt samaisessa kaupungissa pääsen harjoittelun myötä myös aloittamaan todellista koulutustani vastaavan uran. Kuka olisi uskonut. Puhelun jälkeen ihan tärisin innosta ja tietysti heti soitin kotiin ja kerroin superuutiset!


Päätin myös laittaa kiitosviestin lukioaikaiselle ranskan opettajalleni. Hänen ansiosta silloin aikoinaan aloin ranskaa ylipäätään lukea ja hylkäsin saksan opinnot. Kyllä siinä ihan kyyneleet tulivat silmiin, kun kerroin kuinka olen tähän pisteeseen asti taivaltanut ylä- ja alamäkiä, mutta nyt työ on vihdoin tuottanut tulosta.

”Tällä hetkellä olen kyyneleet silmissä, koska olen niin äärettömän onnellinen että kaikki ne tunnit joita olen opintojeni kanssa paininut alkavat vihdoin tuottaa tulosta. Joten kiitos aivan äärettömän paljon ranskan kipinän sytyttämisestä, en olisi tässä enkä olisi minä ilman tuota ensi sysäystä.”

Aina pitäisi muistaa kiittää, sen olen nyt vanhemmiten ainakin oppinut ja alkanut todella arvostamaan tuota pientä elettä, joka voi kruunata sekä oman että jonkun toisen päivän.

-elisa

ps. tähän postaukseen keräsin vain aiheeseen liittyen Eiffel-kuvia vuosien varrelta :p